Kuntavaaliehdokas esittäytyy

Pohjoisespoolainen näkökulma

Pohjoisespoolaisia kiinnostaa tietysti, mitä kuntavaaliehdokas aikoo tehdä alueemme hyväksi. Asukkaat kokevat asuinalueemme jääneen jonkinlaiseksi väliinputoajaksi: emme asu maalla, mutta ei kaupungissakaan. Sen enempää ristiriitaisuuksiin puuttumatta nyt on tarkoitus antaa kaikille halukkaille vaaliehdokkaille tilaisuus kertoa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään asuinalueestamme Pohjois-Espoosta.

Politiikkaa vai ei

Vaikka omakotiyhdistys ei olekaan poliittisesti kantaa ottava, useat asiat, joista asukasyhdistyksemme lausuvat mielipiteitä ja muistutuksia, ovat asioita, joista tehdään politiikkaa ja joista poliitikot päättävät. Asukasyhdistysten jäsenet haluavat, että aluettamme kehitetään ja että alueeltamme olisi edustajia jotka ymmärtävät tarpeemme ja ovat vuorovaikutuksessa meidän kanssamme. Asukkaat myös haluavat tietää, mitä asioita ehdokas aikoo ajaa. Vaikka ehdokas ei pääsisikään kaupunginvaltuustoon, hän voi saada tärkeän lautakuntapaikan, jossa hän vaikuttaa seuraavan valtuustokauden.

ohjeet ehdokkaalle

Ehdokas saa esitellä itsensä näillä sivuilla. Hän saa valokuvansa sivuillemme. Ehdokkaan pitää vastata seuraaviin avoimiin kysymyksiin: mitä hän aikoo tehdä Pohjois-Espoon hyväksi ja mitä hän on tehnyt Pohjois-Espoon hyväksi. Tekstin pituus saa hakukoneoptimoinnin vuoksi mielellään olla 300 – 400 sanaa pitkä.

Teksti jätetään tämän sivuston ylläpitäjälle sähköpostiosoitteeseen: puheenjohtaja (att) roylabodom.fi. Se julkaistaan tässä blogissa ja julkaisusta laitetaan linkki Pohjois-Espoon asukasfoorumin Facebook -sivuille.  Ylläpitäjä pidättää oikeuden muokata tekstiä, sillä  hakukoneoptimoinnissa tärkeät yksityiskohdat edellyttävät tekstin muokkaamista.