Lyhennelmä Ulf Johanssonin kirjasta Legenden om Bodom, Århundradets mordmysterium. Kaksi edellistä osaa on julkaistu viikko ja kaksi viikkoa sitten.
Osa 3.
Murha jää selvittämättä
Kun Vallua ei kuulunut pinnalle vartin ja pienen lisäodotuksen päästä, alkoi olla selvää, että hän oli hukuttautunut. Palokunta hälytettiin paikalle ja ruumis löydettiin tunnin päästä. Poliisi totesi Vallun hukkuneeksi, ruumista ei sen enempää tutkittu. Vallun rikoksia ei voi antaa anteeksi, mutta koska poliisi ei pystynyt osoittamaan hänen syyllisyyttään, hän otti omalla tavallaan vastuun asiasta.
Joku toi murhapaikalle kukkia vuosikausia pienessä sinivalkoisessa leivinjauhepurkissa. Syksyllä peltiastia oli isompi, ja siinä oli samanlaisia daalioita kuin Vallun talonnurkalla. Kukkien tuonti loppui siihen, kun Vallu hukuttautui. Kukaan ei tiedä, olivatko kukkaset Helmin vai Vallun tuomia.
Uusi murhaoikeudenkäynti
Vuonna 2004 poliisi nosti syytteen Bodomin murhasta ainoaa henkiin jäänyttä uhria vastaan, Nisse Gustafssonia. Tutkimusmenetelmät olivat kehittyneet ja poliisi kuvitteli pystyvänsä todistamaan Gustafssonin syylliseksi tuoreen DNA -tekniikan avulla. Murhatutkimusten yhteydessä 1960 poliisi oli nopeasti todennut, että Nils Gustafsson ei voi olla syyllinen, niin pahasti hän oli loukkaantunut.
Monia todistuskappaleita oli hävitetty, esimerkiksi vaatteita. Yhtään sairaskertomusta tai röntgenkuvaa ei ollut jäljellä. Useista tärkeistä todistajista ja asiantuntijoista oli aika jättänyt. Poliisi väitti, että syytetty olisi näytellyt hengenvaarallisesti loukkaantunutta niin hyvin, että olisi huijannut kaikkia lääkäreitä, mm. hypnotisoijaa professori Asser Stenbäckiä.
Jos ei ollut muuta faktaa Gustafssonin vammojen vakavuudesta, poliisi olisi voinut tutkia vanhoja lehtijuttuja, joissa lääkäri oli ne kuvaillut.
Nils Gustafssonin perheen kärsimyskuukaudet
Perhe luuli keväällä 2004 Nissen menevän rutiinikuulusteluihin ja jäävän kuulusteltavaksi yön yli, mutta kyseessä olikin paljon pahempaa. Vankilakuuluistelusta tuli kolmen kuukauden pituinen ja sitä seurasi rankka oikeudenkäynti.
Oikeudenkäynti aloitettiin ennen kuin DNA -tutkimustulokset valmistuivat. Oikeudenkäynnistä vuodettiin jatkuvasti medialle tietoja. Gustafssonin perhe joutui kokemaan nykyaikaisen mediahelvetin, jossa häikäilemättä syytettiin Nisseä 45 vuotta vanhasta kolmoismurhasta, josta hän itse oli jäänyt henkiin. Paparazzit vakoilivat perhettä, joka pakoili kodissaan Pohjois-Espoossa suljettujen verhojen takana. Nisse lopetti tupakoinnin, koska oli tottunut tupakoimaan ulkorappusilla ja lopettamiseen löytyi suuri motivaatio.
Hänen vaimonsa Birgit kärsi rauhallista ja hyväluontoista Nisseä pahemmin. Poliisi vei heidän perhealbuminsa ja muutaman päivän päästä iltapäivälehdissä oli heidän yksityisisä valokuviaan. Nisseä ja Birgitiä kiellettiin käyttämästä äidinkieltään Nissen ollessa vangittuna, jotta vartijat ymmärtäisivät mitä he puhuivat. Tästä poliisi saikin oikeusasiamieheltä huomautuksen.
Media riepotteli perheen asioita ja toi julki poliisin päivittäisiä paljastuksia. Iltapäivälehdet julkaisivat yli 50 juttua oikeudenkäynnistä. Suuri yleisö kääntyi uskomaan iltapäivälehtien syöttämää humpuukia, tosin oli niitäkin, jotka uskoivat, että poliisi on väärässä. Näin esimerkiksi viikkolehti Alibi, vanhat kyläläiset ja moni asiaa seurannut.
Väitettiin että Nisse on aggressiivinen ja väkivaltainen henkilö. Hän oli ollut työuransa auton- ja bussinkuljettaja ja aivan päinvastoin tunnettu rauhallisena ja hyväntuulisena kuljettajana. Hän oli myös erittäin yhteistyöhaluinen murhatutkimusten joka vaiheessa.
Poliisin teoria
Poliisin mukaan Gustafsson olisi ollut mustasukkainen Boismannille, joka olisi harrastanut seksiä toisen tytöistä kanssa. Tämä olisi ollut murhamotiivi. Pojat olisivat tapelleet teltan ulkopuolella, jolloin Gustafsson oli saanut potkun leukaansa. Seuraavaksi Nisse oli tappanut Tuulikki Mäen kivellä. Irmeli Björklund olisi tapettu teltan sisällä. Sen jälkeen Gusafssonilla olisi ollut hyvää aikaa järjestellä ruumiit, piilottaa omat ja Boismanin kengät 500 metrin päähän teltasta, tulla sukkasillaan takaisin, vaihtaa puhtaat sukat ja vahingoittaa itseään lisää alussa kuvatulla tavalla. Kuuden tunnin päästä ja siitä eteenpäin neljä päivää hän olisi teeskennellyt koomaa ja tajuttomuutta. Kaikki olisi tapahtunut hiljaisuudessa, sillä kukaan ei ollut kuullut paikalta mitään tappelun ääniä tai tyttöjen kiljuntaa.
Poliisin alkuperäisten tutkimusten mukaan 1960 oli murhaaja käyttänyt suurta ja leveää puukkoa. Pojilla oli mukanaan tavalliset lyhytteräiset puukot. Kiven käyttö päähän kohdistuneissa iskuissa kuulostaa myös hankalalta, sen sijaan pamppu olisi voinut olla tehokkaampi ase.
Syyttäjä toi esille uuden todistajan, jonka mukaan todistaja kavereineen olisi telttaillut läheisellä leirintäalueella. Boisman ja Gustafsson olisivat tulleet tyttöjen kanssa moottoripyörineen tervehtimään heitä. Todistajan mukaan pojat ryhtyivät tappelemaan vierailun aikana. Ilmeni, ettei todistaja osannut kertoa, missä leirintäalue oli, ja hänen ensin ehdottamansa leirintäalue osoittautui perustetuksi 15 vuotta murhan jälkeen. Seuraava todistajan muistelema leirintäpaikka oli vinosti järven yli Dalbyssä, jonne ei ollut pääsyä ulkopuolisilla, ei edes pojilla, joiden luokkakavereita asui talon alueella.
1960 -luvulla tutkimusmetodit eivät olleet kovin kehittyneitä. Poliisipäällikkö Gösta Lönnberg piirsi onnettomuuspaikalta piirroksen. Koska Gustafsson oli jo viety pois, hän piirsi kuvan silminnäkijöiden kuvauksen perusteella. Hän sijoitti Gustafssonin virheellisesti teltan päälle. Todellisuudessa hän oli maannut osittain teltan sisäpuolella. 2004 oikeudenkäynnissä Lönnberg oli ihmetellyt mistä hän oli saanut poikien nimet ja osoitteet ja päätellyt siitä, että Gustafsson olisi ollut tajuissaan. Hän oli unohtanut, että poliisilla oli tuolloin käytössään uusi radiopuhelin, jolla pikaisesti pystyttiin moottoripyörien rekisterikilpien perusteella selvittämään omistajat.
DNA -tutkimusten tulos
DNA -tutkimukset osoittivat, että Gustafsson oli maannut teltan sisällä siinä asennossa kuin hän itse oli kertonut. Hän ei ollut tapellut Boismanin kanssa eikä jahdannut Tuulikki Mäkeä. Kaikki verijäljet sijaitsivat teltan sisällä. On käsittämätöntä miksi 45 vuotta murhan jälkeen ei voitu odottaa muutamaa kuukautta DNA -tuloksia, jotta Nils Gustafssonin ei olisi tarvinnut käydä läpi tätä kaikkea uudestaan.
Puolustuksen todistajaksi oikeudenkäyntiin saatiin ensimmäisenä vanhemman serkkunsa kanssa paikalle saapunut Siv Molin (Jansson-Knuts). Hän oli tapahtuman aikana 14 -vuotias lapsi. Molin tuli esille Radio Vegan ohjelmassa, josta puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi hänet löysi. Hänen serkkunsa ei ollut enää elossa. Molin pystyi selvästi todistamaan, miten Gustafsson oli teltassa maannut ennen ambulanssin tuloa, vakavasti loukkaantuneena ja verisenä. Ei tullut kysymykseenkään, että Nils Gustafsson olisi teeskennellyt. Kuva verityöstä ei ollut 50 vuodessa häipynyt hänen muististaan, ja Siv Molinin todistus omalta osaltaan kaatoi poliisin teorian.
Murhan oli tehnyt joku ulkopuolinen. Ulf Johansson kysyykin aiheellisesti, miksi tuolloin ei Vallun hautaa avattu eikä tutkittu hänen DNA: taan.
