Kirjoittajalta omsap1602

Lyhennelmä Ulf Johanssonin kirjasta Legenden om Bodom, Århundradets mordmysterium. Kaksi edellistä osaa on julkaistu viikko ja kaksi viikkoa sitten.

Osa 3.

Murha jää selvittämättä

Kun Vallua ei kuulunut pinnalle vartin ja pienen lisäodotuksen päästä, alkoi olla selvää, että hän oli hukuttautunut. Palokunta hälytettiin paikalle ja ruumis löydettiin tunnin päästä. Poliisi totesi Vallun hukkuneeksi, ruumista ei sen enempää tutkittu. Vallun rikoksia ei voi antaa anteeksi, mutta koska poliisi ei pystynyt osoittamaan hänen syyllisyyttään, hän otti omalla tavallaan vastuun asiasta.

Joku toi murhapaikalle kukkia vuosikausia pienessä sinivalkoisessa leivinjauhepurkissa. Syksyllä peltiastia oli isompi, ja siinä oli samanlaisia daalioita kuin Vallun talonnurkalla. Kukkien tuonti loppui siihen, kun Vallu hukuttautui. Kukaan ei tiedä, olivatko kukkaset Helmin vai Vallun tuomia.

Uusi murhaoikeudenkäynti

Vuonna 2004 poliisi nosti syytteen Bodomin murhasta ainoaa henkiin jäänyttä uhria vastaan, Nisse Gustafssonia. Tutkimusmenetelmät olivat kehittyneet ja poliisi kuvitteli pystyvänsä todistamaan Gustafssonin syylliseksi tuoreen DNA -tekniikan avulla. Murhatutkimusten yhteydessä 1960 poliisi oli nopeasti todennut, että Nils Gustafsson ei voi olla syyllinen, niin pahasti hän oli loukkaantunut.

Monia todistuskappaleita oli hävitetty, esimerkiksi vaatteita. Yhtään sairaskertomusta tai röntgenkuvaa ei ollut jäljellä. Useista tärkeistä todistajista ja asiantuntijoista oli aika jättänyt. Poliisi väitti, että syytetty olisi näytellyt hengenvaarallisesti loukkaantunutta niin hyvin, että olisi huijannut kaikkia lääkäreitä, mm. hypnotisoijaa professori Asser Stenbäckiä.

Jos ei ollut muuta faktaa Gustafssonin vammojen vakavuudesta, poliisi olisi voinut tutkia vanhoja lehtijuttuja, joissa lääkäri oli ne kuvaillut.

Nils Gustafssonin perheen kärsimyskuukaudet

Perhe luuli keväällä 2004 Nissen menevän rutiinikuulusteluihin ja jäävän kuulusteltavaksi yön yli, mutta kyseessä olikin paljon pahempaa. Vankilakuuluistelusta tuli kolmen kuukauden pituinen ja sitä seurasi rankka oikeudenkäynti.

Oikeudenkäynti aloitettiin ennen kuin DNA -tutkimustulokset valmistuivat. Oikeudenkäynnistä vuodettiin jatkuvasti medialle tietoja. Gustafssonin perhe joutui kokemaan nykyaikaisen mediahelvetin, jossa häikäilemättä syytettiin Nisseä 45 vuotta vanhasta kolmoismurhasta, josta hän itse oli jäänyt henkiin. Paparazzit vakoilivat perhettä, joka pakoili kodissaan Pohjois-Espoossa suljettujen verhojen takana. Nisse lopetti tupakoinnin, koska oli tottunut tupakoimaan ulkorappusilla ja lopettamiseen löytyi suuri motivaatio.

Hänen vaimonsa Birgit kärsi rauhallista ja hyväluontoista Nisseä pahemmin. Poliisi vei heidän perhealbuminsa ja muutaman päivän päästä iltapäivälehdissä oli heidän yksityisisä valokuviaan. Nisseä ja Birgitiä kiellettiin käyttämästä äidinkieltään Nissen ollessa vangittuna, jotta vartijat ymmärtäisivät mitä he puhuivat. Tästä poliisi saikin oikeusasiamieheltä huomautuksen.

Media riepotteli perheen asioita ja toi julki poliisin päivittäisiä paljastuksia. Iltapäivälehdet julkaisivat yli 50 juttua oikeudenkäynnistä. Suuri yleisö kääntyi uskomaan iltapäivälehtien syöttämää humpuukia, tosin oli niitäkin, jotka uskoivat, että poliisi on väärässä. Näin esimerkiksi viikkolehti Alibi, vanhat kyläläiset ja moni asiaa seurannut.

Väitettiin että Nisse on aggressiivinen ja väkivaltainen henkilö. Hän oli ollut työuransa auton- ja bussinkuljettaja ja aivan päinvastoin tunnettu rauhallisena ja hyväntuulisena kuljettajana. Hän oli myös erittäin yhteistyöhaluinen murhatutkimusten joka vaiheessa.

Poliisin teoria

Poliisin mukaan Gustafsson olisi ollut mustasukkainen Boismannille, joka olisi harrastanut seksiä toisen tytöistä kanssa. Tämä olisi ollut murhamotiivi. Pojat olisivat tapelleet teltan ulkopuolella, jolloin Gustafsson oli saanut potkun leukaansa. Seuraavaksi Nisse oli tappanut Tuulikki Mäen kivellä. Irmeli Björklund olisi tapettu teltan sisällä. Sen jälkeen Gusafssonilla olisi ollut hyvää aikaa järjestellä ruumiit, piilottaa omat ja Boismanin kengät 500 metrin päähän teltasta, tulla sukkasillaan takaisin, vaihtaa puhtaat sukat ja vahingoittaa itseään lisää alussa kuvatulla tavalla. Kuuden tunnin päästä ja siitä eteenpäin neljä päivää hän olisi teeskennellyt koomaa ja tajuttomuutta. Kaikki olisi tapahtunut hiljaisuudessa, sillä kukaan ei ollut kuullut paikalta mitään tappelun ääniä tai tyttöjen kiljuntaa.

Poliisin alkuperäisten tutkimusten mukaan 1960 oli murhaaja käyttänyt suurta ja leveää puukkoa. Pojilla oli mukanaan tavalliset lyhytteräiset puukot. Kiven käyttö päähän kohdistuneissa iskuissa kuulostaa myös hankalalta, sen sijaan pamppu olisi voinut olla tehokkaampi ase.

Syyttäjä toi esille uuden todistajan, jonka mukaan todistaja kavereineen olisi telttaillut läheisellä leirintäalueella. Boisman ja Gustafsson olisivat tulleet tyttöjen kanssa moottoripyörineen tervehtimään heitä. Todistajan mukaan pojat ryhtyivät tappelemaan vierailun aikana. Ilmeni, ettei todistaja osannut kertoa, missä leirintäalue oli, ja hänen ensin ehdottamansa leirintäalue osoittautui perustetuksi 15 vuotta murhan jälkeen. Seuraava todistajan muistelema leirintäpaikka oli vinosti järven yli Dalbyssä, jonne ei ollut pääsyä ulkopuolisilla, ei edes pojilla, joiden luokkakavereita asui talon alueella.

1960 -luvulla tutkimusmetodit eivät olleet kovin kehittyneitä. Poliisipäällikkö Gösta Lönnberg piirsi onnettomuuspaikalta piirroksen. Koska Gustafsson oli jo viety pois, hän piirsi kuvan silminnäkijöiden kuvauksen perusteella. Hän sijoitti Gustafssonin virheellisesti teltan päälle. Todellisuudessa hän oli maannut osittain teltan sisäpuolella. 2004 oikeudenkäynnissä Lönnberg oli ihmetellyt mistä hän oli saanut poikien nimet ja osoitteet ja päätellyt siitä, että Gustafsson olisi ollut tajuissaan. Hän oli unohtanut, että poliisilla oli tuolloin käytössään uusi radiopuhelin, jolla pikaisesti pystyttiin moottoripyörien rekisterikilpien perusteella selvittämään omistajat.

DNA -tutkimusten tulos

DNA -tutkimukset osoittivat, että Gustafsson oli maannut teltan sisällä siinä asennossa kuin hän itse oli kertonut. Hän ei ollut tapellut Boismanin kanssa eikä jahdannut Tuulikki Mäkeä. Kaikki verijäljet sijaitsivat teltan sisällä. On käsittämätöntä miksi 45 vuotta murhan jälkeen ei voitu odottaa muutamaa kuukautta DNA -tuloksia, jotta Nils Gustafssonin ei olisi tarvinnut käydä läpi tätä kaikkea uudestaan.

Puolustuksen todistajaksi oikeudenkäyntiin saatiin ensimmäisenä vanhemman serkkunsa kanssa paikalle saapunut Siv Molin (Jansson-Knuts). Hän oli tapahtuman aikana 14 -vuotias lapsi. Molin tuli esille Radio Vegan ohjelmassa, josta puolustusasianajaja Riitta Leppiniemi hänet löysi. Hänen serkkunsa ei ollut enää elossa. Molin pystyi selvästi todistamaan, miten Gustafsson oli teltassa maannut ennen ambulanssin tuloa, vakavasti loukkaantuneena ja verisenä. Ei tullut kysymykseenkään, että Nils Gustafsson olisi teeskennellyt. Kuva verityöstä ei ollut 50 vuodessa häipynyt hänen muististaan, ja Siv Molinin todistus omalta osaltaan kaatoi poliisin teorian.

Murhan oli tehnyt joku ulkopuolinen. Ulf Johansson kysyykin aiheellisesti, miksi tuolloin ei Vallun hautaa avattu eikä tutkittu hänen DNA: taan.

 

Lyhennelmä Ulf Johanssonin kirjasta Legenden om Bodom, Århundradets mordmysterium. Edellinen osa julkaistiin viikko sitten ja seuraava viikon päästä.

Osa 2.

Nuoret tapaavat Vallun

4. kesäkuuta 1960 takana oli helteinen kesäviikko ja viikonloppuna oli helluntain kaksoispyhä. Kyläläiset nuoret, muiden muassa Ulf, olivat poistumassa uimakallioilta, kun Boisman ja Gustafsson moottoripyörineen ja tyttöineen saapuivat alueelle. Moottoripyörien äänenvaimentajat olivat rikki, ja saapuminen kuului kauas.

Alueella sai telttailla, mutta sinne kulku oli joko peltojen yli tai rakenteilla olevan vedenottamon yksityistietä pitkin. Vedenottamon tie kulki Vallun kioskin ohi. Vallu piti tietä omanaan, kuten uimarantaakin. Hänellä oli tapana katkaista telttailijoiden harjateltan köysi saadakseen epätoivotut vieraat poistumaan alueelta. Tiellä kulkijat saivat helposti peräänsä kiviryöpyn. Pikkupojat ajoivat pyörillään lujaa paikan ohi, välillä kivenmurikka osui ikävästi. Myös maantiellä Vallu jostain kummasta syystä pysäytteli pyöräilijöitä ja heitti pyöränkumin venttiilit menemään tai rikkoi mopon ajovalot. Isoääniset moottoripyörät askarruttivat rannalta poistuvia nuoria, jotka olivat ikänsä saaneet varoa Vallun hyökkäyksiä.

Boismanilla ja Gustafssonilla oli mukanaan puolikas Salmisaaren viinapullo ja pieni pullo sitruunalikööriä tytöille. Kioskilta he ostivat limsaa, jäätelöä ja purukumia. Vallua ärsytti kioskilla asioineet isoääniset moottoripyörät, ja hän kielsi nuoria menemästä telttailemaan Bodominjärvelle, uhaten että he saavat vielä katua sitä. Muutama henkilö oli paikalla kuulemassa uhkauksen, mutta poliisi myöhemmissä kuulusteluissa ei pitänyt asiaa tärkeänä. Ärsyttääkseen kioskinpitäjää pojat lähtivät äänekkäästi kaasuttaen Vallun ns. yksityistietä, pöllyttäen hiekat Vallun mansikkamaalle ja suunnaten kohti uimarantaa.

Vallu asui pienessä mökissä Kunnarlantien läheisyydessä.  Vallu nukkui keittiössä, vaimo ja lapset makuuhuoneessa. Ovi oli yleensä suljettu, koska Vallu kuorsasi ja piti meteliä nukkuessaan jokaviikkoista humalaansa. Vallulla oli tapana liikkua öisin, käydä katkomassa teltannaruja tai vesilaitoksen puhelinlinjoja tai salaa ampumassa riistaa. Helluntaiyönäkin hän lähti liikkeelle. Hänellä oli päivävaatteet valmiiksi yllään, vyöllä suurikokoinen puukko, Lapin leuku. Saappaat hän veti jalkaansa, jotta hän saisi pamppunsa saappaanvarteen. Vallulla oli tapana kuljettaa mukanaan pamppuaan, kun hän kulki kylillä jahtaamassa nuorisoa tai oli menossa tappelemaan. Jos hänellä ei ollut tarvetta ottaa pamppua mukaan, kulki hän yleensä paljain jaloin.

Murha tapahtuu

Vallu siirtyi tuttuja polkuja uimarannalle ja teltan luo. Kun hän oli varmistanut, että kaikki olivat nukkumassa, hän katkoi teltannarut, tainnutti nukkuvat nuoret putkipampullaan ja iski jokaiseen kymmenkunta puukoniskua isolla lapinpuukollaan. Suurikokoinen Gustafsson taisteli vastaan, ennen kuin meni tajuttomaksi. Murhaaja oli tottunut käsittelemään riistaa ja tappamaan sodassa ihmisiä, hän toimi ripeästi, siististi ja meteliä aiheuttamatta. Lähtiessään Vallu keräsi mukaansa leiriläisten tavaroita ja tyhjensi rahalompakot. Moottoripyöriin hän ei koskenut. Kaksi lintutarkkailijapoikaa saapui uimakallioille samoihin aikoihin kuin murhaaja kiiruhti rantapensaikon suojissa pois. Matkalla hän piilotti Boismanin ja Gustafssonin kengät.

14 -vuotias kaveriaan odottava Olavi Kivilahtikin näki miehen. Kivilahti ei myöhemmin ollut varma näkikö hän Vallun, mutta siitä hän oli varma, että se ei ollut Nisse Gustafsson. Neljäskin henkilö näki hänet, navettaan menossa oleva Aina Holmström, joka kuitenkaan myöhemmin ei osannut sanoa varmasti nähneensä juuri Vallun. Murhamiehellä oli siten neljä silminnäkijää.

Kotona puoliso Helmikin oli hereillä. Helmille Vallu ilmoitti olleensa koko yön kotona, ja siinä oli kaikki mitä Helmin kuului tietää. Vallu lähti pyörällä viemään mukaansa ottamiaan verisiä vaatteita Pakankylän kartanon sikamonttuun. Se sijaitsi nykyisen Kaisankodin riihen takana ja siinä poltettiin suuren sikalan kuolleet eläimet. Hänet näki pyörällä ajamassa, mukanaan verinen kassi takatelineellä, 15 -vuotias Donne. Vallu poimi kassista taskuunsa kaksi puukkoa, rannekellon ja taskukellon. Ne hän piilotti paluumatkalla metsään. Kun Vallu aikanaan palasi etsimään tavaroita, ne olivat hävinneet. Myöhemmin ilmeni, että eräs lapsi oli löytänyt ne ja vienyt isälleen, joka piti tavarat itsellään arvaamatta, että ne liittyivät Bodomin murhaan.

Kymmeneltä Vallu avasi kioskin. Jonkin ajan päästä hän pyysi Helmin tuuraamaan kioskille, ja meni rantaan murhapaikalle poliisien perässä. Alueella etsittiin johtolankoja, ja Vallu meni mukaan auttamaan. Hän oli löytävinään itse piilottamansa toisen kenkäparin. Poliisi ei edes välittänyt siitä kuka ne löysi, mutta Vallu sai mahdollisia sormenjälkiä varten omat löytäjän sormenjälkensä kenkiin. Vallua kuulusteltiin useita kertoja, mutta mikään ei johtanut mihinkään.

Vain yksi hengissä

Kun murha paljastui sunnuntaiaamuna noin kello 11.00, oli Gustafsson ollut koomassa kuusi tuntia.  Ambulanssi tuli noin 11.30 ja lähti puolen tunnin päästä mukanaan ainoa elossa oleva, Nils Gustafsson. Sairaalan tietojen mukaan ambulanssi olisi saapunut kello 14.00, minkä on täytynyt johtua kirjaamisvirheestä.

Sairaalassa paikattiin ensiksi leuka, joka oli niin rikottu, että hampaat tulivat poskien läpi. Sitten ommeltiin pään iskuhaavat. Tässä vaiheessa huomattiin, että Gustafssonin nenästä valui kirkasta nestettä, joka oli peräisin aivoista ja selkäytimen jatkeesta. Professori Jorma Palon mielestä Nils Gustafsson oli niin vakavasti vammautunut, että hän ei olisi säilynyt hengissä enää kahta tuntia kauempaa ilman ensiapua. Vasta neljä päivää myöhemmin uhri tuli tajuihinsa.

Asser Stenbäck, Nisse Gustafssonin hypnotisoinut professori oli sitä mieltä, että Nisse ei olisi voinut teeskennellä tajuttomuutta.

Gustafssonin korva vaurioitui myös korvakäytävään osuneesta puukoniskusta, ja häntä takaraivoon osunut lyönti oli aiheuttanut tajuttomuuden.

Vallu tunnustaa

Vallua kuulusteltiin usein. Hänen syyllisyytensä alkoi vähitellen painaa häntä. Kaikki lähistön naapurit tiesivät hänen olevan Bodomin murhamies. Naapuri ja kaveri Erik Blomqvist ei enää tervehtinyt häntä, tämä tiesi jotakin. Helmi sairastui syöpään ja oli pitkiä aikoja sairaalassa. Lapset kasvoivat, eivätkä enää olleet Vallun määräiltävissä. Alkoholin käyttö lisääntyi. Kun Vallu vielä erään tappelun yhteydessä oli yrittänyt tappaa erään metsätyömiehen, ja syyte oli tulossa, Vallu päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä.

Ensin Bodomin murhamies halusi tunnustaa. Hän teki kirvesmiehen töitä Espoon puisto-osastolla Oittaan entisessä navettarakennuksessa. Vallun työkaveri Hutte Malmström kertoi nähneensä heti Vallun tullessa töihin Bodomin murhan jälkeen, että tämä oli syyllinen. Hän oli ollut pitkään poissa, ei töihin tultuaan vastannut puhutteluihin ja piti koko ajan kirvestä käden ulottuvilla. Kukaan ei uskaltanut ottaa murhaa puheeksi. Vallun esimies Einar Wikström oli kerran joutunut työpaikalla Vallun uhkaamaksi kirveellä, mutta tilanne laukesi, kiitos Einarin rauhallisen käytöksen. Vallua pelättiin. Tuolloinkaan poliisi ei reagoinut ilmoitukseen.

Ensimmäinen, jolle Vallu tunnusti tekonsa, oli Topi Ylänen. Heillä oli tapana saunoa ja ryypätä yhdessä, ja viikkoa ennen hukuttautumistaan kesällä 1969 Vallu ilmoitti ykskantaan Topille, että hän oli ne nuoret tappanut. Vallun kuoleman jälkeen Topi kertoi asiasta naapureille. Poliisilla oli tiedossa tämä Vallun tunnustus, kuten kaksi seuraavaakin.

Vallu oli pyytänyt naapurinsa Börje Söderstömin käymään kylässä. He istuivat saunan pukuhuoneessa ja ryyppäsivät. Vallu kertoi Börjelle olevansa Bodomin murhaaja. -Jos olet Bodomin murhaaja, mene ja hukuta itsesi, ja äkkiä. Muutoin istut vankikopissa lopun ikääsi, oli pelokas Börje vastannut Vallulle. Börjen vaimo Raili oli Helmin ystävä, ja Helmi oli sairaalassa kertonut miten Vallu oli uhannut hakata vaimon ja lapset kappaleiksi, jos tämä kertoisi poliisille mitä Vallu oli murhayönä tehnyt. Helmi ei suostunut puhumaan poliisille.

Kolmas, jolle Vallu tunnusti, oli Ture Fäldt. Ture oli kova tappelemaan ja käyttämään puukkoa. Vallu tunnusti tekonsa ja pyysi Turen mukaansa uimakallioille, kuten myös Topin. Vallulla oli uimakallioilla paikka, josta saattoi suoraan sukeltaa veteen ja hän oli hyvä uimari. Hän huusi ”Pojat, nyt saatte nähdä pitkän sukelluksen!”. Yleisö seurasi hyppyä ja odotti, että Vallu nousisi pintaan. Kaikki tiesivät, että hän oli taitava pituussukeltaja.

 

 

Lyhennelmä Ulf Johanssonin kirjasta Legenden om Bodom, Århundradets mordmysterium. Kaksi seuraavaa osaa julkaistaan viikon ja kahden viikon päästä.

Osa 1.

Bodomin selvittämätön murha

Ulf Johanssonin kirja Legenden om Bodom, Århundradets mordmysterium kertoo ikänsä kylällä asuneen henkilön näkemyksen Bodominjärven rannalla leiriytyneiden nuorten raa’an murhan aikaisista tapahtumista. Paikalliset asukkaat tiesivät aina, kuka oli syyllinen. Poliisin vuonna 2004 Nils Gustafssonia vastaan nostama syyte oli tämän kirjan sisältämien tietojen perusteella järkyttävä erehdys. Jos 1960 -luvulla tehtiin murhatutkimusta vajavaisin menetelmin, oli 2000 -luvunkin tutkimus huolestuttavalla tavalla puutteellinen.

Tämä kirjoitukseni on lyhennelmä Ulf Johanssonin kirjasta. Olen hänen kertomastaan ottanut mukaan niitä tarinoita kyläyhteisön arjesta, jotka osuvasti kuvaavat sen aikaista kyläelämää ja valaisevat niitä taustoja, jotka johtivat traagiseen murhaan. Ulf Johansson muistuttaa, että tapahtuneesta on kauan aikaa, ja hänen sekä kyläläisten muistikuvat ovat saattaneet muuttua.

Ulf Johansson oli saman ikäinen kuin uhrit, Nisse Gustafsson ja Seppo Boisman. Tytöt Tuulikki Mäki ja Irmeli Björklund olivat 15 -vuotiaita. Ulf oli järvellä samaan aikaan kuin telttailijat. Poliisin tutkintamenetelmät eivät tavoittaneet kaikkia asianosaisia ja kun murhatutkinta siirtyi ruotsin kielen taitoiselta Espoon poliisilta Keskusrikospoliisille, tilanne ei suinkaan parantunut. Espoon poliisi tunsi paikalliset pahantekijät ja oli alussa oikeilla jäljillä.

Kirja Legenden om Bodom kannattaa ehdottomasti lukea, sillä siinä on runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia ja teksti on selkeää ja hyvää ruotsia.

Kylä Bembolessä

Korsbacka kuului Bemböleen, Espoon varhaisimpiin ja suurimpiin kyliin. Kylästä löytyy jo kivikauden aikaista asutusta, jolloin rantaviiva oli 15 metriä korkeammalla. Kylän läpi kulki maamme vanhimpiin kuuluva Kunnarlantie johtaen Vihtiin ja edelleen Hämeeseen. Korsbackasta hieman pohjoiseen sijaitsee Oittaa.

Pieni kyläyhteisö oli eristetty ja täälläkin, kuten monessa paikkaa Suomessa, oli tavanomaista, että sukulaiset menivät keskenään naimisiin. 1960 -luvun alussa kaikki kylän 40 asukasta kuuluivat samaan sukuun, ja suvun rasitteena oli psyykkisiä sairauksia. Toimeentulomahdollisuudet olivat rajalliset, alkoholinkulutus suuri ja asukkaat köyhiä.

1960 -luvulla Oittaan ranta oli kaislikkoinen ja mutapohjainen. Rannan välittömässä läheisyydessä sijaitsi kartanon parhaimmillaan 55 lypsävän kivinavetta. Jätevedet valuivat Bodominjärveen. Espoon kauppala osti kartanon vuonna 1963. Ranta on kunnostettu ja erittäin suosittu uimaranta, kivinavetta on virkistysalueen kahvilana. Järvi on luonnostaan savipohjainen ja väriltään samea. Oittaalta itään sijaitsevat kaksi uimakalliota, joilla tuolloin käytiin uimassa.

Kunnarlantiehen rajoittui nykyäänkin suuri metsäalue, jossa riitti riistaa. Korsbackan takana Espoon metsissä piilotteli välillä äärivasemmistolaisia sotaa paossa, toisinaan salametsästäjiä ja poliisia pakoilevia pikkurikollisia. Oittaalta 10 km pohjoiseen Velskolan metsätorpassa asui Benjamin Johansson. Hän elätti itsensä ja perheensä myymällä metsälintuja ja hirvenlihaa. Kerrotaan hänen ampuneen yli 1000 hirveä. Hän toimi myös alueen metsänvartijana ja kasvatti pyytämistään luonnonketuista turkiksia.

Vallu

Henkilö, jota pidetään syyllisenä, on nimeltään Vallu. Kyläläiset pelkäsivät häntä, ja se oli yksi syy siihen, että todistajia häntä vastaan ei tahtonut löytyä. Ihmiset halusivat välttyä väkivaltaisen miehen kostolta.

Vallu oli raamikas mies. Hän oli yli 180 cm pitkä, hoikka ja atleettinen. Huolimatta runsaasta viinankäytöstä Vallu oli hyväkuntoinen. Ulkonäkö herätti kunnioitusta, ja jos kunnioitus loppui, hän otti käyttöön nyrkit. Vallu ei koskaan valehdellut, ja hän oli älykäs ja nokkela mies. Hän teki kirvesmiehen töitä, metsästi ja piti kioskia.

Vallu kärsi kuitenkin psyykkisistä ongelmista, ja hänet oli niiden vuoksi kotiutettu sodastakin. Vallu oli ajoittain kiivas ja väkivaltainen, välillä kausittain rauhallisempi. Hän ei ilmeisesti kyennyt tuntemaan empatiaa ja myötätuntoa. Hän pärjäsi hyvin poliisin ja muiden tärkeiden henkilöiden kanssa, mutta tasapainottomalla kaudella oli erittäin kiivas ja hankala.

Seuraavassa on muutamia kertomuksia Vallusta ja aikalaisista.

Partakoneenterät omenassa

Kukaan ei uskaltanut varastaa Vallun omenoita. 1950 -luvulla oli pula kotimaisista omenoista, mutta Vallu ei koskaan tarjonnut muille yli jääviä omeniaan. Eräänä päivänä, kun poikia oli käymässä Vallun kioskilla, hän tarjosi niitä pojille.  – Mutta ottakaa vain maasta. Kukaan ei uskaltanut hakea ainuttakaan. Mutta eräänä päivänä, kun pojat tiesivät Vallun olevan pois kotoa, he keräsivät rohkeutta mennä maistamaan niitä. Nopeasti täyttivät pojat taskunsa, ja kiireessä unohtui, että puusta ei saanut ottaa. Tuolloin tytär Hely juoksi pihalle huutaen kauhuissaan, että älkää koskeko, niissä on partakoneen teriä! Pojat eivät uskoneet häntä. Ei edes Vallu laittaisi partakoneen teriä omenoihin. -Odottakaa niin saatte nähdä, vastasi Hely ja juoksi sisälle hakemaan veitsen. Hely ryhtyi kuorimaan omenia, ja jokaisesta puussa olleesta omenasta löytyi partakoneen teriä. Myöhemmin Vallu puolustautui vihaisille isille, että hän oli kieltänyt ottamasta omenia puusta. – Räkänokkien pitää opetella tottelemaan. Jos kieli menee poikki, se on oma syy.

Naapurin karkottaminen

Vallun pikkuserkku Sylvi Zetterberg oli yksinäinen naishenkilö, joka asui kesäisin Vallun naapurissa. Hän oli kovapintainen kuten Vallukin, ja uhkasi ilmoittaa poliisille kaikki mustan pörssin kaupan kanssa harrastelevat kyläläiset. Pysyäkseen hiljaa hän vaati itselleen tavaroita, jopa ilmaiseksi. Siitä Vallu ei pitänyt, Sylvi piti saada pois naapurista. Vallu oli kylän suurin salametsästäjä.

Ei ole sittenkään varmaa, uhkailiko Sylvi Zetterberg Vallua, sillä hän oli vain kesäisin paikalla, ja Vallulla oli muutenkin tapana uhkailla yksin asuvia naisia.

Vallu huvitteli heittämällä piisameita hänen kaivoonsa, ammuttuja variksia postilaatikkoon, kuolleita rottia ja jopa eläviä käärmeitä naapurin kuistille. Sitten hän seurasi miten naapuri reagoi. Kukaan ei puuttunut yksinäisen naisen kiusaamiseen, ei edes poliisi. Lopulta nainen muutti pois.

Hiekkaa niskaan

Ulf Johansson oli juuri saanut kuorma-autokortin, ja oli töissä rakennusfirmassa Bembölessä. Uffe sai tehtäväksi hakea hiekkakuorman Oittaan hiekkakuopalta. Vallu tulisi auttamaan kuorman teossa. Uffe tunsi hänet entuudestaan käytyään kioskilla ja saatuaan Vallun heittämän kiven selkäänsä.

Vallu oli odottamassa hiekkakuopalla. Huonotuulisena hän tervehtimättä osoitti auton paikan. Tuolloin autokuorma tehtiin lapioimalla. Molemmat lapiomiehet olivat hyväkuntoisia ja kuorma täyttyi nopeasti. Jossain vaiheessa Uffe nousi korkeammalle saadakseen heitettyä hiekan lavankulmaan. Jostain syystä lapiollinen hiekkaa lensi yllättäin lavan yli Vallun niskaan. Vallu kirosi raskaasti. Uffe teeskenteli, ettei ollut huomannut mitään, mutta seurasi silmäkulmastaan Vallun aikeita, pitäen lapiota valmiina. Jos hän olisi käynyt päälle, viisikymppinen Vallu olisi saanut hyväkuntoiselta nuorelta mieheltä koston kaikista pikkupoikien perään heitetyistä kivistä. Vallu katsoi parhaaksi ottaa asia rauhallisesti.

 Pyssyllä perään

Erään kerran Vallu ampui Espoon kunnan kuorma-autoa, joka oli menossa kunnan vesilaitokselle. Auton apumies sai auton ikkunansirpaleita kasvoihinsa. Jos ikkuna olisi ollut auki, osuma olisi voinut olla kuolettava. Nimismies kävi Vallua puhuttamassa. Olihan tie Espoon kunnan, ja vesilaitoksella oli pakko käydä. Vallu puolustautui sillä, että kunnan autot ajavat liian lujaa ja pöllyttävät tietä. Nimismies otti Vallulta lupauksen olla ampumatta autojen perään, antoi pyssyn takaisin ja asia oli loppuunkäsitelty.

Vallu ei enää ampunut autojen perään. Hän ryhtyi pysäyttelemään liikennettä asettamalla tielle lankkuja, joissa oli pystyssä suuria nauloja. Lankut nähtiin ja heitettiin takaisin hänen tontilleen. Kostaakseen Vallu otti tavaksi käydä aamuvarhain katkaisemassa vesilaitoksen puhelin- ja sähköjohdot.

Kyläläiset pitivät Oittaan lähimetsiä ominaan, ja metsästivät siellä ilman lupaa. Erään kerran metsänomistaja Paul Wanner oli sienessä, kun hän törmäsi Valluun haulikkoineen. Wanner moitti Vallua siitä, että tämä oli hänen maillaan luvattomasti metsästämässä. Sen sijaan, että olisi pyytänyt anteeksi, Vallu kohotti haulikkonsa ja käski metsänomistajaa juoksemaan. Vallu ampui Wannerin perään. Metsänomistaja joutui poistattamaan hauleja sairaalassa. Osa hauleista löytyi päästä, onneksi etäisyyden oli täytynyt olla yli 50 metriä, muuten laukaukset olisivat olleet kuolettavia. Tälläkään kertaa nimismies ei saapunut paikalle, vaikka oli tiedossa miten vaarallinen Vallu oli, ja että hän oli juovuksissa. Sen sijaan nimismies soitti muutamille tutuille metsämiehille ja pyysi näitä pysymään pois metsästä.