Toimintakertomus 2017

  1. Yhdistyksen hallitus on kokoontunut säännöllisesti ja hoitanut sille kuuluvat asiat sitä mukaa kun tarvetta on ollut. Kaikesta toiminnasta on tiedotettu jakamalla kotitalouksiin yhdistyksen tiedotetta ja tiedottamalla sosiaalisessa mediassa sekä Röyläntuvan ilmoitustaululla. Jäseniä oli vuoden lopussa n. 173 kotitaloutta.
  2. Röyläntuvalla tehtiin vuosihuollot ja vuokrattiin sitä ulkopuolisille. Tuvalle hankittiin turvallisemmat lämmityspuhaltimet ajastimen kanssa.
  3. Keväällä järjestettiin kevätiltamat ”Kylänraitilta kaupunkiin” juhlavuoden Suomi 100 merkeissä illallisineen ja lisänäytös kahvitarjoiluineen. Yhteensä yleisöä kertyi yli 250 henkeä. Syksyllä pidettiin kevyet lauluiltamat teemalla Suomi 100, ”Muinaistulien yön taikaa”, joihin osallistujia oli n. 60 henkeä. Joulukuun tapahtumia olivat perinteiset myyjäiset, puurojuhla sekä joululauluilta. Keväällä järjestettiin ulkoilupäivät. Maanantai-iltaisin jatkuivat jumppa ja tanssiharjoitukset. Syyskokouksessa Erkki Pihlava piti esitelmän vieraslajeista.
  4. Toukokuussa toteutettiin alueen yleiset siivoustalkoot, saimme apua paikalliselta Lions klubilta, LC Espoo Pohjoinen – Esbo Nord. Samanaikaisesti siivottiin myös Perusmäessä. Myös Röyläntuvalla pidettiin siivoustalkoita.
  5. Alueemme maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta sekä kunnallistekniikan rakentamista on seurattu aktiivisesti. Tietoa kaavoituksen etenemisestä saatiin mm. asukasfoorumista, Espyy ry:n työpajassa ja Espoon kaupungin tiedotustilaisuuksissa. Yhdistyksemme jäsenet toimivat aktiivisesti asukasfoorumin valmisteluryhmässä. Pro Espoonjoki -yhdistyksessä meitä edustaa Harri Davidsson.
  6. Tilaisuuksien hinnoittelussa on pyritty parempaan kustannusten kattavuuteen.
  7. Yhdistyksen nettisivujen ja Röyläntuvan vuokraussivustoa on päivitetty ja ylläpidetty. Pohjois-Espoon asukasfoorumilla on oma ryhmä Facebookissa, jonka yhtenä ylläpitäjänä toimi yhdistyksemme puheenjohtaja. Yhdistyksemme tapahtumia päivitetään myös sinne.
  8. Koululaisille on jaettu stipendejä, Rödskogin ja Pakankylän kouluihin.

Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistys ry TIEDOTE LOPPUSYKSY

Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistys Ry syyskokous pidetään Röyläntuvalla keskiviikkona 29.11.2017 klo 19.00.

Käsitellään sääntömääräiset syyskokoukselle kuuluvat asiat, ja muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Kahvitarjoilu.

Espoon kaupungin vihertuotantopäällikkö Marko Pesu tulee kertomaan vieraslajeista.

Kaikki alueen asiakkaat tervetuloa kokoukseen.

Röyläntuvan syys/joulumyyjäiset ovat lauantaina 2.12.2017 klo 12-14.00

Perinteen mukaisesti myynnissä on hyviä tuoreita leivonnaisia, sukkia, muita kudonnaisia, käsitöitä ja joulukoristeita. Täältä voit läytää hyviä joululahjoja ja samalla tuet omakotiyhdistyksen toimintaa sekä lähialueen käsityöläisiä. Yhdistyksen perinteinen keittolounas pieneen hintaan!

Röyläntuvan koko perheen joulujuhla on perjantaina 15.12.2017 klo 18.00.

Kaikki mukaan lämminhenkiseen “Puurojuhlaan”, johon tulee myös joulupukki (voit ottaa oman pienen lahjan lapsille mukaan). Syödään puuroa, leikitään perinteisiä joululeikkejä, arpajaiset ja kahvit.
TERVETULOA KOKO PERHEEN VOIMALLA!

Joululaulut lauletaan maanantaina 18.12.2017 klo 19.00.

Tervetuloa laulamaan perinteisiä ja myös uusia joululauluja. Kahvitarjoilu väliajalla.

Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistys ry TIEDOTE SYKSY 2/2017

Suomi 100 – Muinaistulien yön taikaa

perjantaina 6.10.2017 klo 19.00 Röyläntuvalla

TERVETULOA!

Hinta 5 euroa, lapset alle 12 -vuotiaat ilmaiseksi

Syödään yhdessä: Savukalaa, Paistia, Lihapullia, Salaattia, Herkkukurkkuja, Perunoita, Ruokajuomaa

Ohjelmassa: Tilaisuuden avaus, Ruokailu, Muinaistulet syttyvät, Muinaistulien Syksy -show, Kahvi/ Tee, Laulun ja valon juhlaa

Ennakkoilmttautumiset 3.10 mennessä:

Ritva Kaisla: ritva.kaisla(att)elisanet.fi tai puh. 050 341 7550

Auli Ojala: ojala.auli(att)gmail.com tai puh. 050 344 5773

Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistys Ry syyskokous pidetään Röyläntuvalla keskiviikkona 29.11.2017 klo 19.00.

Käsitellään sääntömääräiset syyskokoukselle kuuluvat asiat, ja muut mahdollisesti esille tulevat asiat.
Kahvitarjoilu.
Kaikki alueen asiakkaat tervetuloa kokoukseen.

Röyläntuvan syys/joulumyyjäiset ovat lauantaina 2.12.2017 klo 12-14.00

Perinteen mukaisesti myynnissä on hyviä tuoreita leivonnaisia, sukkia, muita kudonnaisia, käsitöitä ja joulukoristeita. Täältä voit läytää hyviä joululahjoja ja samalla tuet omakotiyhdistyksen toimintaa sekä lähialueen käsityöläisiä. Yhdistyksen perinteinen keittolounas pieneen hintaan!

Röyläntuvan koko perheen joulujuhla on perjantaina 15.12.2017 klo 18.00.

Kaikki mukaan lämminhenkiseen “Puurojuhlaan”, johon tulee myös joulupukki (voit ottaa oman pienen lahjan lapsille mukaan). Syödään puuroa, leikitään perinteisiä joululeikkejä, arpajaiset ja kahvit.
TERVETULOA KOKO PERHEEN VOIMALLA!

Joululaulut lauletaan maanantaina 18.12.2017 klo 19.00.

Tervetuloa laulamaan perinteisiä ja myös uusia joululauluja. Kahvitarjoilu väliajalla.

Vaalipaneeli: Yhteistyötä ja vuorovaikutusta kaivataan

Vaalipaneeli herätti keskustelua kouluista. Espoon kaupungilla on suunnitteilla rakentaa 66 päiväkotia ja koulua vuoteen 2022 mennessä, mutta mitään selvää suunnitelmaa ei ole Niipperin puretun koulun tilalle tulevasta koulusta. Rödskogin kouluun on tulossa ensi vuonna 17 oppilasta. Koulun kapasiteettia tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta koulua ollaan siirtämässä säästösyistä Kalajärvelle. Varsinainen lopetusuhka kaksi vuotta sitten on siis vaihtunut suunnitelmaksi siirtää juuri kunnostettu koulu toisaalle. Esiin nousi asukkaan kysymys voisiko suomen- ja ruotsinkielistä koulua yhdistää.

Kaupungin tilojen harrastuskäyttöä haluttaisiin tehostaa, koulujen ja esim. Ruskatalon käyttöä helpottaa. Asukkaat kertoivat että esim. Ruskatalon salin keskellä kulkee raja jakaen tilat kahdelle eri hallinnonosalle, joka ei suinkaan vähennä vuokrausbyrokratiaa.

Pohjois-Espoossa on useita teitä, joiden yhteyteen kaivataan kipeästi kevyen liikenteen väylää. Esille yhteisissä ja keskinäisissä keskusteluissa tulivat mm. Bodom, Kunnarla, Lahnus, Röylä, Vanhakartano. Vaikka tie olisi ELY -keskuksen alaisuudessa, kaupunki voi rakentaa kevyen liikenteen väylän. Tällä hetkellä keskitytään kuulemma isoihin hankkeisiin, Pohjois-Espoon väyläpulmat ovat pienehköjä. Asukkaiden ja edustajien tulee sinnikkäästi pitää esillä kunnostustarpeita, jotta hankkeet etenevät niin, ettei hankkeen väärä koko vie meiltä väyliä.

Kalajärven 8 -kerroksiset kerrostalot ovat muuttuneet 3 -kerroksisiksi. Herätti ihmettelyä miksi asunnoista tehdään pieniä, sillä pieniä asuntoja kaipaavat nuoret, sinkut ja vanhukset eivät alueelta löydä palveluja. Ei ole oppilaitoksia, ei vanhusten palveluyksiköitä, eikä julkista liikennettä, ei sosiaalista ajanvietettä. Pohjois-Espoon vanhusten palveluasumista on suunnitteilla ainakin Kalajärvi II kaavassa. Moni asia edistynee, kunhan yleiskaava saadaan valmiiksi.

Yhteistyötä tarvitaan monella tasolla. Alueelta täytyy saada useampi edustaja kaupunginvaltuustoon, yhteistyössä vaikuttamaan Pohjois-Espoon asioihin. Siihen auttaa se, että pohjoisespoolaiset äänestävät oman alueen ehdokkaita.

Vantaan ja Espoon välistä rajamuuria pitäisi alentaa, jotta saataisiin väestöpohjaa Vihdintien molemmille puolille ja esim. joukkoliikenne Vantaan läpi toimimaan. Kaivataan järkevän kasvun strategiaa, jotta palvelujakin voidaan kehittää. Tarvitaan vuorovaikutusta.

Vaalipaneeli
Vaalipaneeli

Eräs Asukasfoorumin tulevista aiheista voisikin olla jonkinlainen puolivälin vaalipaneeli, jossa alueemme kaupunginvaltuuston jäsenet ja lautakunnissa istuvat edustajat tulisivat keskustelemaan meidän asukkaiden kanssa. Missä lautakunnissa he vaikuttavat ja mitä he ovat saamassa aikaan. Ja missä he tarvitsevat meidän asukkaiden ja asukasyhdistysten kannanottoja ja yhteydenottoja kaupungin suuntaan.

Hilkka Karimo

Oky

Röylän – Bodomin Seutu 40 v. juhlajulkaisu

Röylän – Bodomin Seutu on omakotiyhdistyksen 40 vuotisjuhlajulkaisu vuodelta 2011. Kirja ilmestyi jo muutama vuosi sitten, mutta sisällöltään se on ajankohtainen. Kirjassa kerrotaan mielenkiintoisia tarinoita alueen asukkaista, taloista ja paikoista.

Röylän - Bodomin Seutu, kyläkirja
Kirja on Espoon kaupunginmuseon kotiseutusarjaa 14

Röylän ja Bodomin Seudun omakotiyhdistyksen 40 -vuotisjuhlakirja sisältää runsaasti kuvia ja kaikki teksti on sekä suomeksi että ruotsiksi.

Alueelle muuttava uusi asukas löytää kyläläisten kertomuksista näkökulmia paikallisuuteen. Kirjasta huokuu Espoon vanhimman asutun kulttuuriseudun historiaa, 50 -luvun uudisasukashenkeä ja sukutilojen arvokasta perinteikkyyttä.

Kertojat muistelevat kirjassa mm kieltolain aikaa, jolloin maitorahan hakureissu saattoi päättyä Viipuriin tai kotiin tultiin vesitasolla. Ensimmäisen maailmansodan aikana kun Venäjä rakensi kiinalaisella työvoimalla puolustusrengasta Helsingin ympärille, hakattiin Pohjois-Espoon metsät, ja puu kuljetettiin rautatietä pitkin pois.

Ekumeeninen keskus ja karmeniittaluostari ovat kirjassa myös mukana, samoin kaikki alueen suuret kartanot ja niiden historia. Kirja on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kurkkaamaan kotiseutumme historiaa ja kyliemme aikaisempaa elämää.

Kirjan saa nyt 25 eurolla, yhteystietoja löytyy Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistyksen  sivuilta.